lauantai, 17. tammikuuta 2009

Demo 2009: Studiopäivä no.1



Tänään alkoivat uuden demon äänityssessiot! Tänään saimme nauhalle rummut, bassot ja kitarat yhtä biisiä lukuunottamatta. Huomenna vuorossa on kitaroiden viimeistely ja laulujen äänitykset. Äänitykset tapahtuvat tällä kertaa jo legendaksi muodostuneella Mäkkärillä, mutta vain mobilisoituneen Studio Halkolan varustuksella. Näissä sessioissa olisi tarkoitus äänittää uusi viiden kappaleen mittainen EP.

Lähdimme yhdentoista pintaan aamulla kasamaan kamat treenikämpältä. Kamat kasattuamme, eli about kahdentoista maissa lähdimme kohti Mäkkäriä, kasasimme kamat ja rupesimme äänittämään rumpuja. Rummut saatiin suhteellisen nopeasti nauhalle. Siihen nähden varsinkin, että nyt biisit olivat huomattavasti haastavempia (meidän mittakaavalla), verrattuna edelliseen demoon. Suurin osa saatiin nauhalle lähes kertaotoilla, pienellä lämmittelyllä. Suuremmilta vaikeuksilta vältyttiin ja jälkikin kuulostaa melko mainiolle.

Rumpujen äänitysten jälkeen käväsimme nauttimassa Haneyn maittavista ruoista ja haimme itse herra Kuhdan paikan päälle soittamaan bassot nauhalle. Bassot saatiin myöskin aika nopeasti nauhalle. Aikaa niihin kului vähän reilu tunti. Kuhta soitti bassot nauhalle oikein mallikkaasti ja bugeilta vältyttiin (ainakin paikkapaikoin). Tällä demolla bassokin on osittain myös hieman tärkeämmässä roolissa, sillä bassokuvioihin on nyt myös panostettu.

Bassoäänitysten jälkeen aloitimme kitaroiden purkittamisen. Soundin löydyttyä päästimme Paskin irti kahleistaan ja hän pääsi valloilleen. Soitto kuulosti mainiolta ja soundi oli kohdillaan myöskin. Löysimme myös vahvistinmallinnuksen avulla hyvän clean soundin demolle ja sen avulla cleanit kuulostavat mielestäni paremmalta kuin ennen. Tältä demolta löytyykin clean kitaraa paljon enemmän verrattuna esimerkiksi edellisdemoon, jossa suurin osa clean-kitaroista oli hoidettu akustisella. Saimme tänään nauhalle kaikki kitarat yhtä biisiä lukuunottamatta. Huomenna viimeistelemme mahdolliset "torsot" pois nauhalta ja äänitämme viimeisen biisin kitarat ja kaikkien biisien laulut.

Yleisesti demosta voi todeta, että luvassa on taas erilaista tavaraa verrattuna edellisiin demoihin. Tällä demolla on löytynyt ehkä vielä paremmin meidän oma soundi ja tämä demo onkin soundiltaan tavallaan yhdistelmä kahden aikaisemman demon kanssa. Clean laulu tulee olemaan isommassa roolissa verrattuna edellisdemoon, jossa huutoa kuultiin kaikissa kappaleissa (tällä kertaa sitä kuullaan oikeastaan hyvinkin vähän). Biisit ovat myös monipuolisempia ja sisältävät enemmän erikoisempia ideoita.

Tällaista tällä kertaa! Huomenna lisää.

0 kommenttia: